lauantai 27. joulukuuta 2008

Puolukkainen kermakakku

Muutamissa kakkublogeissa on ollut kakkuja puolukkatäytteellä. Olen tosi huono käyttämään puolukoita pakkasesta, mutta tähän lisätään kinuskia(!) joten olin valmis kokeilemaan. Täytettä tuli aivan liikaa (sellaisella reunojen korotuskalvolla, saa ehkä koko täytteen laitettua), mutta me söimme ylimääräisen iltaherkkuna:). Pohjana 4 munan kakku ja täytteeseen laitoin:

n3dl pakastepuolukoita
2dl flora vispiä
2dl flora vanillaa
n1,5dl kinuskikastiketta
vähän sokeria ja vaniljasokeria

Vatkaa flora vispi vaahdoksi, vatkaa flora vanilla vaahdoksi ja yhdistä ne keskenään, lisää sokerit. Sulata puolukat mikrossa ja soseuta sauvasekoittimella, lisää sose vaahtoon. Valuta kinuskia sekoittaen puolukkavaahdon sekaan ja maistele välillä, milloin seos on omasta mielestäsi hyvää. Ylimääräisen kinuskikastikkeen vatkasin Päällysteen sekaan (flora vispi). Täyte ei tarvitse lainkaan liivatetta, jos se saa rauhassa levätä jääkaapissa suunnilleen vuorokauden.

Hyvää Joulua!


maanantai 1. joulukuuta 2008

piparkakkuyritelmiä


Yritin tehdä ensimmäistä kertaa piparkakkulaatikoita kansineen ja tässä lopputulos :D

muumikakku 2-vuotiaalle

Päivänsankarin ruokavalio on munaton, maidoton ja gluteeniton, joten tein hänelle oman hyydytetyn kakun soijamaidosta. Ensin valmistin maitokiisselin, minkä hyydytin liivatteella muumi- ja perhosmuotteihin. Kuten arvaatte, perhosesta muotoilin muumipapan hatun. Hattuosan päällystin vielä sokericremellä ja maalasin mustaksi elintarvikevärillä. Papan ääriviivoja maalasin myös mustalla ja ne olivat levinneet yön aikana ja reunat ovat hiemat vihertävät.

muumikakku 2-vuotiaan syntymäpäiville


Kokeilin ensimmäistä kertaa tuollaista suklaareunusta ja se oli yllättävän helppo ja nopea tehdä :). Kakussa sisällä maitosuklaasta tehty mousse sekä mansikkavadelmahilloa.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Arvonta suoritettu

Pikkupäkä toimi onnettarena ja hänen valitsemassaan lapussa luki: NALLE!!!!! Onnea voittajalle!! Paketti lähtee matkaan tällä viikolla :) Kiitos kommentista!

torstai 20. marraskuuta 2008

kymppitonni!!

Kohta menee näköjään jo kymppitonni kävijälaskurissa rikki, joten kai sen kunniaksi pitää pieni arvonta laittaa pystyyn. Lukijoilta haluaisin kysyä että mikä on joulun suosikkileivonnaisesi?

Vastanneiden kesken arvon pienen jouluisen paketin.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Hyvää 30-vuotispäivää


Tein tämän kakun ylläriksi kissaihmiselle :). Välissä suklaamousse, pursotukset flora vispiä.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Munattomat, maidottomat, gluteenittomat LETUT!

3dl gluteenitonta jauhoseosta
2rkl fariinisokeria
1/2 tl suolaa
3dl vishyä
3rkl öljyä

Mittaa kuivat aineet keskenään ja lisää vesi ja öljy.

Sekoita taikina tasaiseksi. Anna turvota noin 30min.

Laita ohukaispannulle maidotonta margariinia (esim sininen Keiju) ja anna ruskistua kevuesti. Kaada taikinaa pannulle ja paista molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi.


Letuista tuli paiston jälkeen läpikuultavia, ehkä esim riisimaitoon tehtynä olivivat olleet erinäköisiä. Lapsia ei kuitenkaan ulkonäkö haitannut ja kolme lasta söi tuosta annoksesta tarpeekseen. Kuvaa en ehtinyt ottaa :)

tiistai 21. lokakuuta 2008

Linnakakkua

Piti päästä kokeilemaan sitä ihanaa linnakakkuvuokaa. Tein siihen suklaakakkutaikinan, mihin lisäsin noin puoli desiä enemmän jauhoja ja sokeria, mutta olisi pitänyt olla vieläkin enemmän jotta olisi kaikki alimmat yksityiskohdat tulleen näkyviin, laitan ohjeen heti kun saan mitattua oikean kokoisen. kokeilin tuohon hieman kultasuihketta ja maalausta. Apteekin värit sellaisenaan eivät näy mutta kun sekoitin wiltonin valkoiseen pastaväriin niin sai hyvin näkyviin. Tällä kertaa en ehtinyt koko kakkua maalaamaan, mutta katsotaan tulevaisuudessa :)

Hyvää synttäriä mulle!

Ihanaiset ystäväiset olivat tehneet minulle aivan mahtavan synttärilahjapaketin :)

maanantai 13. lokakuuta 2008

Kakku muistotilaisuuteen

Posted by Picasa
Sain kunnian tehdä ystävän äidin muistotilaisuuten kakun. Ulkomuoto toiveiden mukainen, sisältä samanlainen kuin oma omenakakkuni.

Kakku nro3


Posted by Picasa
Tässä kakussa oli välissä itse tehdystä omenasoseesta tehty omenasose-kerma-rahka ja omenasosetta. Tällä kertaa en kostuttanut kakkua ollenkaan vaan löysähkö omenasose kostutti kakun juuri sopivasti. Päällinen keltaisesta ja oranssista sokerimassata marmorointitekniikalla tehty kuorrute. Lehdet sokerimassaa, valkoiset pikeeriä. Nuo koristeet kiinnitin reunaan pikeerillä.

Kakku nro2









Posted by Picasa
Tämän kakun välissä oli 2x suklaamousse ja kaupan vadelmamousse mihin lisäsin omia pakastevadelmia. Kostutus vaniljamaidolla eli lisään mukilliseen maitoa ruokalusikallisen vaniljasokeria. Tämä kakku oli todella hyvää :). Pursotukset tein uudella Städterin tyllalla, nyt olen niihin vihdoin itsekin tyytyväinen.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Synttärikakku nro1



Teinpä itselleni aika monta synttärikakkua kun oli tiedossa syöjiä :). Tässä kinuskikakussa oli välissä kinuskikastiketta, banaania ja kerma-rahkaa, siis molemmissa väleissä. ja päällä kinuskia ja kermapursotukset. Monen mielestä liian makeaa, mutta toiset tykkäsivät oikein paljon.

Kinuski:
2dl kuohukermaa
1,5dl fariinisokeria
1tl voita
Keitä kermaa ja sokeria kattilassa kunnes seos sakenee ja tippa pysyy kakun päällä imeytymättä kakkuun eli noin 15min. Lisää nokare voita. Jäähdytä seosta, mutta ole tarkkana, ettei se jämähdä kattilaan. Lisää seos kakun päälle.

torstai 2. lokakuuta 2008

Omenahyvä, maidoton ja munaton


Kuva ei anna oikeutta tälle aivan mahtavalle herkulle. uunivuoan pohjalle pilkotaan omenia ja päälle tehdään kaurahiutaleseos:
suunnilleen 100 g voita (sinistä keijua)
suunnilleen ½ dl sokeria
suunnilleen 1½ dl kaurahiutaleita
Voi ja sokeri sekoitetaan keskenään. Lisätään kaurahiutaleet ja sekoitetaan käsin kokkareiseksi massaksi. Massa ripotellaan omenien päälle.
Omenien päälle voi laittaa myös kanelia ja massaan voi laittaa vaniljasokeria tavallisen lisäksi.
Paistetaan 200 asteessa noin 15-20 min. Paistoaika riippuu siitä haluaako omenat al dente vai ihan pehmenneinä. Tarjoillaan vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa, NAM!!

tiistai 30. syyskuuta 2008

Onnea 1-vuotiaalle!


Sain kunnian tehdä Maltaisen Monnin yksivuotiskakun. Tässä kakussa on vierekkäin kaksi uunipellin kokoista kakkua, joissa kolme neljän munan kääretorttulevyä ja välissä suklaamoussea. Koristeet ja päällinen sokerimassaa, kakun ja sokerimassan välissä kosteussulkuna sokericreme.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Syksyinen kakku




Taas piti kokeilla monia asioita. Perus neljän munan kakkupohja, välissä tällä kertaa suklaamousse ja vadelmahilloa. Todella hyvää aikuisempaan makuun ja helppo myös tehdä!
Helppo suklaamousse
1 prk Flora vispiä
1 prk rahkaa
1 levy tummaa suklaata (panda 130g)
sokeria oman maun mukaan
Vaahdota kerma, lisää joukkoon rahka.
Sulata suklaa ja lisää vatkaten seokseen.
Moussesta tulee jämäkkää joten liivatetta ei tarvitse yhtään ja kakku on helppo koota suoraan tarjoiluastialle.
Lehdet on tehty sokerimassasta vaahteranlehtimuotilla ja maalattu apteekin jauhemaisilla väreillä ja suihkittu kultasuihkeella. Päällinen oranssia sokerimassaa ja myös suihkittu kultaspraylla.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Pätkismuffinsseja :)

Sain tehdä tarjottavia kummipojan synttäreille ja toiveena oli pätkismuffinsseja. Kuorrutin nämä tomusokeri-vesiseoksella ja värjäsin hennosti vihreällä. Toiset on tehty tomusokeri-kahviseoksella. Kukat sokerimassaa ja lehdet marsipaania.


sunnuntai 24. elokuuta 2008

barbiekakku


Sain kunnian tehdä kakun myös kummipojan siskolle ja pääsin kokeilemana uudestaan tuota barbiekakun tekemistä. Tähän kokeilin myös ensimmäistä kertaa sokerikuorrutetta sekä sokerikuorrute-marsipaanisekoitusta. Valkoinen on pelkkää sokerikuorrutetta ja sitä oli mielestäni helpompi työstää. Vihreä on sokericremeä, kukat sokerikuorrutetta. Alimmainen kakku 6 munan neliövuoassa paistettu pohja, mekko kuivakakkuvuuassa paistettu 4 munan pohja. Välissä toisessa kerma-rahka-pätkistä ja toisessa kerma-rahka-marianne crushia molemmissa myös vadelmahilloa. Kostutus vanilja-vesiseoksella, mikä ei ole mielestäni ihan yhtä hyvää kuin vaniljamaitokostutus.
Onnea vielä sankarille ja kiitos kun sain kokeilla :)

lauantai 23. elokuuta 2008

Kummipojan synttärikakku


Kummipojan yksivuotiskakku oli tietysti autokakku :). Sisältä löytyy rahka-kerma-marianne crushia ja vadelmahilloa.

torstai 21. elokuuta 2008

jämäkakku


Kermavaahtoa jäi yli, joten tein siitä hyydykekakun lisäämällä pätkisrouhetta ja liivatetta. Pohjana kaapista löytynyt keksipaketti murustettuna ja "kostutettuna" n 75 grammalla sulatettua margariinia. Kukka sulatettua tummaa suklaata.

tiistai 19. elokuuta 2008

babyshower-kakku




Sain kunnian tehdä kakun vauvajuhlille. Mallia otin kaurislapsen ihanasta koristeesta, missä haikara alkaa olla jo pulassa taakkansa kanssa, koska laskettu aika on jo lähellä. Onnea tätäkin kautta, itsellä on vielä tuoreessa muistissa tuo kantamus :). Koristeet ovat marsipaania ja muutama sokerihelmi, kakku neljän munan pohja ja välissä mariannecrushilla maustettua kermarahkaa ja hilloa.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Mummin syntymäpäiväkakku

Pohjana kaksi pötköä dominokeksejä murustettuna, sitruuna ja vanilja. Kannattaa oikeasti laittaa keksipohjaan voisulaa, muuten muruset leviää vallattomasti pitkinpoikin :). Päällikerros sitruunarahkaa ja Flora vanillaa hyydytettynä 8 liivatelehdellä. koristeena suklaalastujen päällä marsipaaniruusuja ja lehtiä

sunnuntai 3. elokuuta 2008

lauantai 2. elokuuta 2008

perjantai 1. elokuuta 2008

prinsessamuffinsseja

Pätkismuffinsseja koristeltuna mansikkatomusokeri-vesiseoksella ja marsipaanikukilla ja -lehdillä. Tuli tosi makea kuorrute, joten toisiin laitoin vain vähän mansikkatomusokeria ja paljon tavallista tomusokeria, näin sain vaaleanpunaista eikä niin äklömakeaa.

maidoton hyydykekakku nro2




Pohja


Pirkan vohvelikeksejä ja keijua; murenna vohvelit ja lisää sula voi sekaan, painele irtopohjavuuan pohjalle.


Keskikerros


Purkki kauravaniljakastiketta kevyesti vatkattuna, paljon mansikoita soseutettuna ja 10 liivatelehteä. Anna keskikerroksen hyytyä ennen päällimmäisen kerroksen lisäämistä.


Päällä


raparperikiisseliä ja 5 liivatelehteä


Koristeet sokericremeä ja marsipaania


Tämä kakku oli tosi hyvää!

maidoton hyydykekakku

Pohja
Pirkan vohvelikeksejä ja n 100g keijua sulatettuna. murskaa keksit, lisää voi sekaan ja painele irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte
2prk kauravaniljakastiketta kevyesti vatkattuna, 5 liivatelehteä ja paljon mansikoita paloina.

Kiille
Raparperikiisseliä ja 4 liivatelehteä.

Päälle paljon mansikoita ja vadelmia.

Tämä oli hyvää, mutta mansikat tippuilivat välistä kun kakkua leikkasi.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Kukkasia

Vihdoin muutama vähän paremmin onnistunut ruusu :). Tajusin että terälehtien reunoja pitää kääntää sivusta tekovaiheessa, jolloin terälehteä saa käännettyä ylhäältäkin ulospäin ilman että se repeytyy.

Prinsessan syntymäpäivät ovat lähellä...

On ihan mielettämän vaikeaa tehdä nätin näköistä naamaa, älkää siis sitä katsoko kovin tarkkaan. Pienelle sankarille tämä kuva käy, joten äiti on suht tyytyväinen.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

pätkismuffinsseja taas

Tällä kertaa riitti aika kuorruttamiseenkin. Kuorrutteen tein tomusokeri-vesi seoksesta eli n 1,5dl tomusokeria ja pari ruokalusikallista vettä, saa jäädä aika tahmeaksi tahnaksi. Osaan laitoin hieman vaniljaesanssia ja osaan sitruunaesanssia.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

pätkisrahkakakku

Minin kummitäti kutsui itsensä nimpparikahveille ja sain hyvän syyn kokeilla tätä kauan kokeilulistalla ollutta pätkiskakkua. Pohjana kaksi dominokeksipötköä murskattuna ja n 100g sulatettua rasvaa. Päällä 1 prk kuohukermaa, 2prk rahkaa, iso kasa minipätkiksiä rouheena ja massan hyydytin viidellä liivatelehdellä. koristeet tummaa- ja valkosuklaata sekä sokerihelmiä. Täytteeseen unohdin lisätä sokeria, mutta maistui oikein hyvältä ilmankin.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannuskakku


Kinuskikakku, välissä hilloa, banaania ja kermarahkaa höystettynä pätkisrouheella ja kaakaojauheella. Koristeet vaahtokarkkitaikinaa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

maidotonta, munatonta, gluteenitonta




Innostuin kokeilemaan erikoisruokavalioherkkuja. Käytin aiemmin kokeilemaani kakkupohjataikinaa muffinsseihin ja pikkuleipiin.


1,5dl sokeria


2-4dl vettä


1 pkt semperin hienoja gluteenittomia jauhoja


2tl vanilliinisokeria


2,5tl leivinjauhetta


1/2 banaania soseena

1dl (100g) sulatettua maidotonta margariinia



(paiston kestävää mansikkamarmeladia, kaakaojauhetta ja kanelia)

1.Sekoita kuivat aineet keskenään.
2.Lisää neste ja banaanisose, sekoita.
3.Lisää sulatettu rasva ja sekoita.

Kakkupohjaa tehdessäni laitoin nesteeksi persikkalientä. Tällä kertaa käytin vettä ja sitä meni puolet enemmän kuin ohjeessa sanottiin, mutta lopputulos oli paljon pehmeämpi.


Käytin muffinsseihin(12kpl) puolet taikinasta. Muffinssien sisälle laitoin paiston kestävää mansikkamarmeladia. Eli ensin vuoan pohjalle vähän taikinaa, päälle nokare marmeladia ja päälle lisää taikinaa. Paisto 200 asteessa n 15min. Tosi hyvän makuisia!

Pikkuleipiin puolitin taikinan taas ja toiseen puoleen lisäsin 1/2tl kanelia ja toiseen 1tl kaakaojauhetta. Paisto 200asteessa n 8min.


Kaikki leivonnaiset pursotin vuokiin ja pellille samalla isolla pursotusterällä ja kuten kuvista näkee vain kaakaojauheisiin jäi tuo pursotusjälki.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Muffinsseja lisää



Kavereita kävi kylässä ja tytöt saivat koristella omat muffinssit kakuista jääneillä koristeilla :).

kukkakakku


Halusin kokeilla tehdä kukkaköynnöstä ja lehtiä lehtityllalla. Mini vähän hermostui ja loput meni vasemmalla kädellä vauvaa hyssytellessä, mutta kokeiltua tuli. Koko kakku on tehty jämistä, hilloa, kermavaahtoa ja kakkupohjia.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

maidoton, munaton, gluteeniton kakku





Kakkupohja:

1,5dl sokeria
2dl persikkalientä, mehua tai vettä
5-6dl gluteenittomia jauhoja
2tl vanilliinisokeria (en itse laittanut koska käytin persikkalientä ja ajattelin että tulee liian makea)
2,5tl leivinjauhetta
1/2 banaania soseena
1dl sulatettua maidotonta margariinia




Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää neste ja banaanisose, sekoita.
Lisää sulatettu rasva ja sekoita.
Kaada taikina voideltuun jauhoitettuun kakkuvuokaan (käytä luontaisesti gluteenittomia jauhoja).
Paista kypsäksi 175 asteessa n 40 minuuttia.


Pohjasta tuli erittäin kiinteä eikä se imenyt yhtään kosteutta. Paistoin pohjan halkaisijaltaan 20cm vuoassa ja leikkasin kolmeen osaan. Ensimmäiseen väliin laitoin persikkaa kuutioina ja 4dl Muksun persikkasosetta viiden liivatelehden kanssa. Toiseen väliin laitoin vadelmahilloa ja banaania. Päällinen on maidottomista vaahtokarkeista tehtyä vaahtokarkkitaikinaa ja alareunassa pursotukset maidottomasta margariinista tehtyä sokericremeä.



Hyvät ohjeet vaahtokarkkitaikinan tekoon löydät kinuskikissan blogista täältä ja sokericremen ohjeet myös kinuskikissalta täältä.

Kakkukuvan maalaamiseen paljon ohjeita ja vinkkejä mansikkamäen blogista täältä.

täytekakku



Sain kunnian tehdä 3-vuotis synttäreille kaksi kakkua. Toinen oli tavallinen täytekakku tehtynä kahdesta neljän munan kääretorttulevystä. Välissä kerma-rahkaa maustettuna marianne crushilla, vadelmahilloa ja banaania, kostutus vaniljamaidolla. Kuva on maalattu apteekin jauhemaisilla väreillä ja ostetuilla valkoisella pastavärillä ja mustalla pastavärillä. Vaahtokarkkitaikinan tein valko-vihreistä vaahtokarkeista ja tuli tuollainen vihreä pohja valmiiksi. Sivupursotuksen tein ruusutyllalla, koristeet vaahtokarkkitaikinasta.

perjantai 13. kesäkuuta 2008