perjantai 27. kesäkuuta 2008

pätkisrahkakakku

Minin kummitäti kutsui itsensä nimpparikahveille ja sain hyvän syyn kokeilla tätä kauan kokeilulistalla ollutta pätkiskakkua. Pohjana kaksi dominokeksipötköä murskattuna ja n 100g sulatettua rasvaa. Päällä 1 prk kuohukermaa, 2prk rahkaa, iso kasa minipätkiksiä rouheena ja massan hyydytin viidellä liivatelehdellä. koristeet tummaa- ja valkosuklaata sekä sokerihelmiä. Täytteeseen unohdin lisätä sokeria, mutta maistui oikein hyvältä ilmankin.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannuskakku


Kinuskikakku, välissä hilloa, banaania ja kermarahkaa höystettynä pätkisrouheella ja kaakaojauheella. Koristeet vaahtokarkkitaikinaa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

maidotonta, munatonta, gluteenitonta




Innostuin kokeilemaan erikoisruokavalioherkkuja. Käytin aiemmin kokeilemaani kakkupohjataikinaa muffinsseihin ja pikkuleipiin.


1,5dl sokeria


2-4dl vettä


1 pkt semperin hienoja gluteenittomia jauhoja


2tl vanilliinisokeria


2,5tl leivinjauhetta


1/2 banaania soseena

1dl (100g) sulatettua maidotonta margariinia



(paiston kestävää mansikkamarmeladia, kaakaojauhetta ja kanelia)

1.Sekoita kuivat aineet keskenään.
2.Lisää neste ja banaanisose, sekoita.
3.Lisää sulatettu rasva ja sekoita.

Kakkupohjaa tehdessäni laitoin nesteeksi persikkalientä. Tällä kertaa käytin vettä ja sitä meni puolet enemmän kuin ohjeessa sanottiin, mutta lopputulos oli paljon pehmeämpi.


Käytin muffinsseihin(12kpl) puolet taikinasta. Muffinssien sisälle laitoin paiston kestävää mansikkamarmeladia. Eli ensin vuoan pohjalle vähän taikinaa, päälle nokare marmeladia ja päälle lisää taikinaa. Paisto 200 asteessa n 15min. Tosi hyvän makuisia!

Pikkuleipiin puolitin taikinan taas ja toiseen puoleen lisäsin 1/2tl kanelia ja toiseen 1tl kaakaojauhetta. Paisto 200asteessa n 8min.


Kaikki leivonnaiset pursotin vuokiin ja pellille samalla isolla pursotusterällä ja kuten kuvista näkee vain kaakaojauheisiin jäi tuo pursotusjälki.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Muffinsseja lisää



Kavereita kävi kylässä ja tytöt saivat koristella omat muffinssit kakuista jääneillä koristeilla :).

kukkakakku


Halusin kokeilla tehdä kukkaköynnöstä ja lehtiä lehtityllalla. Mini vähän hermostui ja loput meni vasemmalla kädellä vauvaa hyssytellessä, mutta kokeiltua tuli. Koko kakku on tehty jämistä, hilloa, kermavaahtoa ja kakkupohjia.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

maidoton, munaton, gluteeniton kakku





Kakkupohja:

1,5dl sokeria
2dl persikkalientä, mehua tai vettä
5-6dl gluteenittomia jauhoja
2tl vanilliinisokeria (en itse laittanut koska käytin persikkalientä ja ajattelin että tulee liian makea)
2,5tl leivinjauhetta
1/2 banaania soseena
1dl sulatettua maidotonta margariinia




Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää neste ja banaanisose, sekoita.
Lisää sulatettu rasva ja sekoita.
Kaada taikina voideltuun jauhoitettuun kakkuvuokaan (käytä luontaisesti gluteenittomia jauhoja).
Paista kypsäksi 175 asteessa n 40 minuuttia.


Pohjasta tuli erittäin kiinteä eikä se imenyt yhtään kosteutta. Paistoin pohjan halkaisijaltaan 20cm vuoassa ja leikkasin kolmeen osaan. Ensimmäiseen väliin laitoin persikkaa kuutioina ja 4dl Muksun persikkasosetta viiden liivatelehden kanssa. Toiseen väliin laitoin vadelmahilloa ja banaania. Päällinen on maidottomista vaahtokarkeista tehtyä vaahtokarkkitaikinaa ja alareunassa pursotukset maidottomasta margariinista tehtyä sokericremeä.



Hyvät ohjeet vaahtokarkkitaikinan tekoon löydät kinuskikissan blogista täältä ja sokericremen ohjeet myös kinuskikissalta täältä.

Kakkukuvan maalaamiseen paljon ohjeita ja vinkkejä mansikkamäen blogista täältä.

täytekakku



Sain kunnian tehdä 3-vuotis synttäreille kaksi kakkua. Toinen oli tavallinen täytekakku tehtynä kahdesta neljän munan kääretorttulevystä. Välissä kerma-rahkaa maustettuna marianne crushilla, vadelmahilloa ja banaania, kostutus vaniljamaidolla. Kuva on maalattu apteekin jauhemaisilla väreillä ja ostetuilla valkoisella pastavärillä ja mustalla pastavärillä. Vaahtokarkkitaikinan tein valko-vihreistä vaahtokarkeista ja tuli tuollainen vihreä pohja valmiiksi. Sivupursotuksen tein ruusutyllalla, koristeet vaahtokarkkitaikinasta.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Uusi nimi blogille

Päätin muuttaa blogin nimen kuvaavammaksi, leipomuksia on täällä kuitenkin enemmän tarkoitus esitellä.

Jämähdin tuohon muffinssireseptiin, niitä on tullut tehtyä aika monta kertaa ja suunnilleen saman näköisiä ovat olleet, joten en ole kuvaa laittanut. (paitsi ne yhdet, mitkä olivat liian vähän aikaa uunissa ja lässähtivät keskeltä).

Viikon kuluttua on tarkoitus tehdä muutama kakku, joten silloin sitten uusia kuvia tiedossa.